sunnuntai 6. maaliskuuta 2016

407. Long time no see

Ronja: En yleensä tykkää otsikosta long time no see, mutta tällä kertaa se kuvastaa hyvin tilannetta. Pidin melko pitkän tauon bloggaamisesta puolivahingossa ja laskeskelinkin, että mun viimeisimmästä kynsipostauksesta on kolme viikkoa! :o Aika on kulunut kauhean nopeasti ja vietinkin koko ajan oikeastaan yksillä lakkauksilla, joita en edes kuvannut vaikka ne olikin ihan mieleiset. Inspiraatio ja into kynsien lakkailuun oli kateissa jonkin aikaa, eikä se ole vieläkään palautunut täysin. Tuntuu, että oon kokeillut kaikkia lakkaustyylejä, vaikka niin ei todellakaan todellisuudessa ole mutta en vaan oo saanut aikaiseksi etsiä ja kokeilla jotain oikeasti uutta. Päädyin lopulta lakkaamaan kynsien suojaksi luottolakkaukseni ja sain heti pari ideaa, joita voisin kokeilla. Uudet lakat kynsillä antoivat heti inspiraatiota uusiin lakkauksiin :)


Lakkasin kaikille kynsille kerroksen Lumenen CC Nail Concealeria tasoittamaan kynsien väriä, joka on tällä hetkellä puoliksi oranssi ja puoliksi normaalin vaalea. Mulla oli kynsillä noin kuukausi sitten oranssia lakkaa, joka pääsi värjäämään kynnet oransseiksi enkä viitsi buffata väriä pois, koska se ohentaisi jo valmiiksi huonossa kunnossa olevia kynsiä lisää. Olisin halunnut lisätä toisenkin kerroksen Lumenea, mutta aikaa ei ollut kuin yhden kerroksen kuivattamiseen, joten jouduin tyytymään vähän läpikuultavampaan lopputulokseen ja leimasin päälle ihanat pitsikuviot Messy Mansionin laatasta MM44. Käytin leimaamisessa Born Pretty Storen Clear Jelly Stamperia ja kohdistin kukkakuvion joka kynnessä eri kohtaan. BPS:n läpinäkyvä stampperi toimii mulla varmasti toimivien laattojen kanssa ja on todella kätevä kohdistettavien leimojen kanssa. En oo kuitenkaan saanut sitä toimimaan ihan kaikkien laattojen kanssa, mitä osasinkin kyllä odottaa, mutta olen nyt parin testikerran jälkeen päässyt siihen tulokseen, että ainakin Messy Mansionin laatat toimii hyvin tämän stampperin kanssa. Vinkkinä myös muiden merkkien läpinäkyviä leimasimia omistaville ;)


Käytetyt:
- Lumene CC Nail Concealer
- Essence Stamp me! white
- Messy Mansion MM44
- BPS Clear Jelly Stamper

Oon tehnyt lähes samanlaiset kynnet aikaisemminkin ja voisin kutsua helppoja pitsikynsiä vaalelalla pohjalla yhdeksi mun luottolakkauksista! Minkälaisen lakkauksen te valitsette kiireessä? :)

10 kommenttia:

  1. Kiireessä valitsen kynsille joko tekstuurin tai hyvälaatuisen cremen. Tämmönen pitsilakkauskin olisi nätti vaihtoehto! Mun on täytyny kokeilla jotain vastaavaa, mut aina se on jääny.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tekstuuri on kyllä hyvä valinta kynsille kiireessä! :)

      Poista
  2. Kaunis pitsilakkaus :) tosi kaunis pitsikuvio tuossa leimassa ja mielenkiintoiselta vaikuttaa tuo lumenen concealer.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Suosittelen kokeilemaan tuota Lumenea, se on helppo apu kaunistamaan kynsiä esim. jos työn puolesta ei saa pitää räikeitä lakkoja tai toimii vaikka ranskislakkana :)

      Poista
  3. Todella kauniit leimaukset :) Lumenen CC-lakka on varsin pätevä. Kiireessä tekstuuria tai mattaa jota ei tarvitse kuivatella ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti :) Mattalakatkin on kyllä käteviä kiireessä lakattaviksi!

      Poista
  4. Kaunis lakkaus :) Mä kans kiireessä lakkaan aina hyvin peittävällä tekstuurilla!

    VastaaPoista
  5. Nää on niin hempeän kauniit <3 Mun oma luottolakkaus on varmaan glitterliuku tai pantteritäplät :)

    Ps. Älä suotta huoli, kyllä se inspis pikkuhiljaa palautuu. Postailet ihan omaan tahtiin vaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Hahah, sun pikalakkaukset on mulle vähintään tunnin urakkaa tarkoittavia projekteja! :D

      Poista

Asialliset kommentit ovat tervetulleita (: