keskiviikko 27. tammikuuta 2016

398. Blobbicure

Iida: Blobbicure oli mulle vielä täysin kokeilematon koristelutyyli. Olin kyllä nähnyt monta videota ja postausta kyseisellä menetelmällä tehdyistä kynsistä, mutta nyt vasta sain aikaiseksi kokeilla. Blobbicure on yksi helpoimmista ja nopeimmista koristelutyyleistä, siinä kosteaan lakkaan pudotetaan pisaroita toisesta lakasta, jotka toivon mukaan lähtevät leviämään märälle pohjalakalle. Tämä muistuttaa hieman kuivamarmorointia, paitsi ettei tarvitse osata piirtää kuvioita.


Itse valitsin pohjalle OPIn Hawai-kokoelman vihreän yksilön, That's Hula-rious. Lakkaa on kynsillä kolme kerrosta, jonka päälle pudottelin pisaroita Glam Polishin Arctic Freezestä, joka on kaunis vihertävän mintunvärinen lakka hennolla holoefektillä. Pisarat eivät lähteneet leviämään kynsille niin paljon kuin olisin halunnut, joten palleroista tuli melko pieniä. Ihan kiva tätä oli kuitenkin kokeilla, jospa seuraavalla kerralla onnistuisi paremmin :) Saatiin muuten taas Born Pretty Storelta parit tuotteet testiin ja tässä lakkauksessa käytin uusia siveltimiä, jotka otin testiin kynsinauhojen puhdistustarkoituksessa.  Ihan jees näin ensikokemalta ja ulkonäkö on ainakin nätti !




Käytetyt:
- OPI That's Hula-rious
- Glam Polish Arctic Freeze



Unohdettiin muuten kokonaan blogin synttärit! Blogi täytti maanantaina 3 vuotta, kiitokset kaikille ruudun takana mukana fiilisteleville 

10 kommenttia:

  1. Onneksi olkoon 3vuotissynttärien johdosta! Tosi kaunis blobbicurelakkaus ja ihanat värit :).

    VastaaPoista
  2. Onnea blogille! <3 Mä yritän muistaa tänä vuonna oman blogin synttärit. Neljäs kerta toden sanoo - toivottavasti..
    Kynnet on edelleen hirmu söpöt!

    VastaaPoista
  3. Kaunis lakkaus :) onnea 3v blogille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Väreistä mäkin tykkäsin mutta muuten meni vähän penkin alle.. Kiitos !

      Poista
  4. Oioi, onnea synttäreiden johdosta! ♥ Nämä kynnet on kyllä todella suloiset :) ♥

    VastaaPoista
  5. Ihanat kynnet! Mää oon monesti miettiny, että haluaisin kokeilla tätä koristelutyyliä. Jospa sais aikaseksi joskus! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kokeile ihmeessä, ei tää ole oikeastaan kovin vaikea tekniikka jos vain löytää sopivat lakat :)

      Poista

Asialliset kommentit ovat tervetulleita (: