keskiviikko 5. elokuuta 2015

339. Kuinka säilytän lakkojani?

Ronja: Taitaa olla ensimmäinen kerta kun mä postaan kaksi kertaa peräkkäin muusta kuin kynsistä, vaikka tämäkin aihe kyllä liittyy hyvin läheisesti kynsilakkoihin. Tykkään lukea muiden postauksia tavoista säilyttää lakkoja, joten päätin itsekin tehdä postauksen aiheesta nyt kun mun säilytysjärjestelmä on vakiintunut jo aika kivasti.


Tältä näyttää mun lakkauspiste :) Kaikki lakat on mun huoneessa Ikean Malm-sarjan lipastossa tai sen yllä olevassa tauluhyllyssä. Moni säilyttää lakkojaan Helmereissä, mutta mun huoneessa on muitakin Malm-sarjan kalusteita, joten samaan sarjaan kuuluva lipasto sopii joukkoon paremmin. Lipaston päällä on sitä vähän suojaamassa vanha kirjoitusalusta, pieni jalkalamppu ja joulukaktus.


Mun lipastossa on kolme laatikkoa, mutta vaihtoehtoja on kuusilaatikkoiseen lipastoon asti jos en ihan väärin muista. Laatikot on kooltaan todella suuria eikä niissä ole sisällä pienempiä laatikoita tavaroiden säilytystä varten, joten olen ostanut kaksi Godmorgon-sarjan lokerikkoa ja viiden kappaleen setin kannellisia laatikoita. Lokerikoissa on vasemmassa reunassa 12 pientä lokeroa, 2 vähän isompaa niiden vieressä (neljän pienen lokeron kokoisia), 2 pitkää lokeroa, yksi puolikkaan lokeron kokoinen säilytystila ja sen yläpuolella nostettava "hylly", johon saa laitettua esim. haarukoita ja veitsiä, meikkisiveltimiä, kynsiviiloja tai mitä vaan keksii. Kannellisia laatikoita Godmorgon-sarjasta mulla on nyt käytössä vain 4 ylimmässä hyllyssä jossa kaikki lakat majailevat, mutta viides on keskimmäisessä laatikossa pitämässä kurissa kaikenlaista ylimääräistä, kuten vanhoja lakkapullonjämiä tai loppuneita kynsilakanpoistoainepurkkeja. Nyt moni miettii miksi mä säilytän sellaisia, mutta valitettavasti en itsekään tiedä vastausta :D Jotenkin sitä ajattelee, että jos mä vaikka tarviin tyhjiä purkkeja ja purnukoita jossain joskus ehkä mahdollisesti vaikka en niitä koskaan ole tarvinnut ja tuskin tulen tarvitsemaankaan. Onko muille käynyt näin, toivottavasti en oo ainut.. ;)


Yllä olevassa kuvassa näkyy ylimmän Malm-laatikon järjestys, eli tässä laatikossa kaikki mun lakat oleilee lukuunottamatta tauluhyllyllä olevia merkkilakkoja. Kuvassa ei oikein näy, mutta takana on pari pienempää lokeroa joissa on hyljeksittyjä lakkoja, jotka on edelleen mun hyllyssä mutta ei ole päässeet kynsille kuin kerran tai saattavat olla jopa kokeilemattomia. Näitä lakkoja ei montaa ole, mutta ne paritkin on jotenkin jääneet taaimmaisiksi ja syrjityiksi. Hyljeksittyjen lakkojen edessä on kaksi suurta lokerikkoa, joista vasemmanpuoleisesta olen ottanut kääntyvän hyllyosan pois. Oikealla olevassa lokerikossa on laitimmaisena oikealla glitterit, vasemmalla mustat, valkoiset, harmaat, päällys- ja aluslakat, sekä esim. peel offit. Kääntyvän hyllyn alla ovat tarrat, decalit ja vinyylit ja hyllyssä vasemmalta oikealle viilat, meikkisienet, dottarit, siveltimet ja sakset, leimaustarvikkeet ja viimeisenä kynsinauhatuotteet.

Vasemmalla olevassa isossa lokerikossa on pienimmissä lokeroissa mini Opit, niiden vieressä Kikot ja suurimmassa lokerossa sekalaisesti kaikenlaisia lakkoja vähän värien mukaan järjesteltynä. Aivan taaimmaisessa rivissä suurimmassa lokerossa on pari joukkoon kuulumatonta Essietä, Opia, Ruby Wingiä ja Color Clubia, koska ne eivät mahdu muualle. Muutenkin näissä lokerikoissa alkaa olla aika ahdasta nyt, ei passaa ostaa kauheasti enempää lakkoja tai niille ei ole säilytyspaikkaa :P Vasemmanpuoleisen suuren lokerikon vieressä ja takana on pari isoa leimauslaattaa, lakanpoistovälineet, teippiharja ja pienessä rasiassa mm. helmiä ja muita koristeluvälineitä.

Miltä näyttää, miten te säilytätte lakkojanne? :)

6 kommenttia:

  1. Minäki säilytän kaikki tyhjät ja melkeen tyhjät purkit :D Mun Malm-lipaston ylin laatikko on täynnä tyhjiä puuterirasioita, ripsarihylsyjä ja käytettyjä kuivashampoita.. Mut minkäs teet kun mitään ei raaski heittää pois :D

    Mulla lakat on hyllyillä, tosin reilu 50 pulloa hilluu nykyään pöydällä, kun hyllyt on täynnä. Koristeet on suloisessa epäjärjestyksessä, ehkä tässä pitäis järkkää lakat ja muut tavarat joku päivä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh, mun lisäks on ainakin yksi joka hamstraa tyhjiä purkkeja eli en oo ainut :D Mun pöydille ei varmaan edes mahtuisi yli 50 pulloa lakkoja mutta onneks lipastossa on vielä paljon tilaa!

      Poista
  2. Onpa kivan oloinen järjestelmä! Tuo tauluhylly näyttää tosi nätiltä, ja on kätevää kun siinä ei ole kaikki lakat vaan siihen saa esille ne mitkä haluaa, eikä joudu jatkuvasti pyyhkimään pölyjä sadoista puteleista :)

    Oma vajaan 200 lakan kokoelma mahtuu vielä näppärästi pariin Ikean lääkekaappiin, mutta tulevaisuudessa nappaan seuraksi varmaan Helmerin jos tila loppuu kesken :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi tauluhylly on tosi kätevä ja tavallaan sisustuselementti samalla, mut mä oon kyllä tosi laiska pyyhkimään pölyjä edes noista hyllyllä olevista lakoista :D Mun kokoelma saattaisi myös mahtua pienempään tilaan, mutta tykkään siitä että niille on kunnolla tilaa ja lakkauspiste on kätevästi samassa paikassa lakkojen kanssa :)

      Poista
  3. Kätevältä näyttää, mahtuu lakat ja tarvikkeet samaan kasaan ja pystyy vielä lakkaamaankin samassa paikassa :) On myös kivaa, kun voi pitää lakkoja tuolleen esillä! Näyttää ihanalta, mutta mä oon itse niiiiin laiska pölyjen pyyhkijä, etten varmaan koskaan voi laittaa niitä noin :D

    Mulle ei ikävä kyllä mahdu yhtään ylimääräistä huonekalua nykyseen asuntoon. Lakkoja on myös niin vähän, että toistaiseksi ne mahtuu pieneen pahvilaatikkoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon kans tosi laiska pyyhkimään pölyjä edes noista tauluhyllyllä olevista lakoista mutta halusin osan kuitenkin enemmän esille joten toi ratkaisu tuntui parhaalta :) Tauluhylly on myös siitä kätevä että jos ei ole tilaa säilyttää lakkoja kaapeissa niin niille saa tilaa seinältä. Mä oon miettinyt toisen hyllyn asentamista ton edellisen yläpuolelle, mutta vielä en oo saanut aikaiseksi toteuttaa ideaa. Voin suositella tauluhyllyn ostamista, varsinkin jos oma lakkakokoelma on pieni niin se voi mahtua yhdellekin hyllylle ja tilaa lattialta säästyy :)

      Poista

Asialliset kommentit ovat tervetulleita (: