maanantai 6. heinäkuuta 2015

324. Testissä Ruby Wingejä

Ronja: Mun on pitänyt postata jo kolme päivää, mutta missään välissä en ole kerennyt konetta avaamaan. Kyllä loma on kiireistä aikaa! :D Kun sitten ehdin lakata kynnet niin lakkasinkin ne oikein kesään sopivasti, sillä saimme uuden yhteistyökumppanin Naiskauneudesta, josta meille lähetettiin kolme lakkaa molemmille esiteltäväksi. Molemmat sai kaksi Ruby Wingin UV-valossa väriä vaihtavaa lakkaa, jotka sopivat siis erityisen hyvin kesään. Naiskauneus myy myös Color Clubia, Colour Alikeä sekä Barry M:ää.

Sisällä 

Ensimmäisenä esittelyyn pääsee lakka nimeltä Zen Garden. Koitin etsiä kokoelmaa, josta lakka olisi peräisin, mutta se taitaa olla sen verran vanhaa tuotantoa että en löytänyt muita nimiä kuin omaperäisen 18 Shades of Color Changing Polishin. Sisällä ja varjossa lakka on vähän siniseen taittava harmaa ja auringossa tai UV-valossa se muuttuu suklaanruskeaksi. Koostumus oli vähän ohut, mutta silti melko helppo lakattava joka peitti kahdella kerroksella. Väri ei ole mikään kesäisin, mutta ajatus värin vaihtumisesta auringossa tekee lakasta hyvinkin kesään sopivan. Olin ennakkoluuloinen värin vaihtumisen suhteen ja ajattelin sen korkeintaan vähän tummuvan, mutta sehän toimikin oikeasti ja vieläpä nopeasti! Tosin vaihtumiseen tarvitaan suoraa auringon valoa, mutta kun sitä löytyy ei värin vaihtumiseen mene minuuttia kauempaa :) Kahdessa ensimmäisessä kuvassa ei ole päällyslakkaa, eli lakan kiilto oli huikea ilmankin.

Ulkona 

Sisällä

Päätin testata molemmat Ruby Wingit kynsille samalla kertaa, koska ajattelin harmaan ja hopean sekä ruskean ja violetin tai pinkin sopivan yhteen. Lakat ovat siis sisällä harmaan ja hopean värisiä ja ulkona muuttuvat ruskeaksi sekä violetiksi tai pinkiksi. Töpötin meikkisienellä Festivalia kynnen juureen ja sain aikaiseksi kivan liukuvärin. Sisällä näytti vielä hyvältä, mutta en muistanut että glitterin pohjakin vaihtaa väriä, joten kynsillä näytti auringossa olevan glitterliuku ja epämääräistä savua muistuttavaa höttöä.

Ulkona

Toinen lakoista kantaa nimeä Festival ja on ilmeisesti samasta kokoelmasta kuin Zen Garden. Se sisältää paljon pientä holohippua, joka on hopean väristä sisällä. Ulkona väri muuttuu violetiksi ja tässä kohtaa kannattaa muistaa myös se, että pohjankin väri vaihtuu. Festivalia kannattaa käyttää valkoisen tai violetin lakan päällä tai itsestään, sillä muuten käy niinkuin mulle ja lopputulos ei olekaan sitä mitä piti :P En ole vielä kerennyt kokeilemaan kuinka hyvin tämä peittää itsestään lakattuna, mutta epäilisin kolmen kerroksen riittävän.



Tästä kuvasta näkee kuinka valoa päin oleva osa pullosta vaihtaa väriä ruskeaan ja osa on vielä harmaata. Värin vaihtuminen vei pullossa vähän kauemmin kuin kynsillä ja liukuvärin kanssa väri ei vaihtunut missään vaiheessa ihan yhtä ruskeaksi kuin ilman sitä. Asiaan saattoi myös aikuttaa HK Girl, jota laitoin glitterliu'un päälle.

Ruby Wingit näytti olevan nyt tarjouksessa Naiskauneuden nettisivuilla hintaan 5,80€ ja normaalisti ne maksavat 9,50€ . Pullon koko on 15ml.

Käytetyt:
- Ruby Wing Zen Garden*
- Ruby Wing Festival*
- Glisten & Glow HK Girl
* Saatu testiin Naiskauneudelta

6 kommenttia:

  1. Tykkään Ruby Wingeistä lähinnä muiden kynsillä. Omien kokemuksien mukaan ne ei peitä, haisee pahalle ja voimakkaalle (vaikka pitäis tuoksua) eikä kuivu ikinä. Ja kyllä, yleistän, vaikka omistan merkiltä vain yhden lakan :D Onneksi muilla näyttää hyvältä, kuten tänkin postauksen kynsissä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla oli näitä ennen yks Ruby ja sen koostumus oli aika hirveä, mutta nämä pelitti ehkä vähän yllättäenkin hyvin. Pahaa hajua mä en oo huomannut enkä ongelmia kuivumisen kanssa muilla kuin sillä yhdellä lakalla joka mulla oli ennen näitä, tosin se ei meinannut edes väriä vaihtaa joten en tiedä oliko se joku maanantaikappale :D Ja kyllä mullakin oli ennakkoluuloja Rubyja kohtaan.. Kiitti Anni!

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Jep, jännintä näissä on ehdottomasti värin vaihtuminen!

      Poista
  3. Oi mitä lakkoja! Näitä en ole itse koskaan testannut, mutta ilmeisesti pitäisi :) Mun mielestä tuo liuku näyttää syötävän hyvältä ulkonakin! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen kokeilemaan, vähän erilainen lakkauskokemus ;) Kiitos Nena!

      Poista

Asialliset kommentit ovat tervetulleita (: