lauantai 11. huhtikuuta 2015

288. #ablecs15: Mint & Pink

Ronja: Minttua ja pinkkiä, helppo aihe, nopea toteuttaa ja silleen, eiks vaan? Ja jälleen kaivelen lakkalaatikoita ja ihmettelen että oikeesti, enkö keksi näistä kaikista pinkeistä ja mintunvärisistä lakoista mitään järkevää? Päädyin sitten toistamaan itseäni eli tein vesivärikynnet kuten viimeksikin. Ja tällä kertaa ne ei onnistuneetkaan ihan yhtä hyvin kuin viimeksi, koska värit ei mätsänneet toisiinsa, aksenttikynnestä tuli... no, liian aksenttinen ja ruusut ei näyttäneet ruusuilta. Se oli mun mielipide heti kynsien lakkaamisen jälkeen, mutta nyt vähän myöhemmin voin todeta että ei ne ihan niin pahalle näyttäneetkään. Aika kultaa muistot ;) Alunperin en edes aikonut postata näitä koko kansan nähtäville ja siksi en ottanut pullokuvia lakoista, mutta ollaan me ennenkin ilman pärjätty! :D


Kaikkiin muihin paitsi nimettömään lakkasin pohjalle kaksi kerrosta Ginan Whiteä ja päälle tein vesiväritekniikalla kuvioita. Niihin käytin Essien Romper Roomia, Kikon 376:sta ja 389:ä. Nimettömään laitoin alle kerroksen IsaDoran Peel Offia ja päälle lakkasin muistaakseni jopa neljä helppoa ja nopeasti kuivuvaa kerrosta Kikon Fancy Top Coat -kokoelmaan kuuluvaa 660:aa, joka sisältää paljon ihan pientä pinkkiä ja vain kynnellä näkyvää sinisen violettia  hitulaa sekä suurempia pinkkejä ja hopeisia glittereitä. Tosi nätti lakka, mutta vasta kynnellä näkyvät siniset hitulat saivat sen näyttämään violetimmalta kuin pullossa ja siksi nimetön ei oikein sopinut muuhun lakkaukseen. Yritin väkertää lakkausta yhtenäistämään jonkinlaisia ruusuja, jotka loppujen lopuksi muistuttavat esikuviaan melko kaukaisesti. Ruusujen lehdissä käytin IsaDoran Marzipania ja kukissa Kikon 460 Denimiä sekä Ginan Whiteä.


Lopputulos oli 'onhan sitä parempiakin lakkauksia nähty' -luokkaa, mutta kuten todettua ei se jälkikäteen niin pahalta näytä. Ja tunnelmaa kohottaa huomattavasti lakkauksen paras osuus, glitterien kokonaisena pois repiminen, joka on aina yhtä kivaa! Vieläköhän Peel Offia myydään jossain, nimittäin mun pullo alkaa olemaan jo puolessa välissä koska sitä tulee käytettyä varsinkin kynsinauhojen suojaamisessa leimauksen aikana. Entä onko joku kokeillut esim. Opin vastaavaa tuotetta, miten toimii glitterien alla ja kynsinauhoilla? Kertokaa kommentilla kokemuksia! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Asialliset kommentit ovat tervetulleita (: