sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

283. #ablecs15: My most used polish

Ronja: En muistanut viimeksi haastekynsiä tehdessäni tarkistaa seuraavaa aihetta ja vahingossa käytinkin sitten eniten käytettyjä lakkojani, vieläpä molempia niistä tavallaan väärän aiheen kohdalla. Koko kolmen kärki käytetyimmistä lakoistani koostuu Essieistä: Mint Candy Apple, Romper Room ja Forever Yummy kuuluu kaikki tähän joukkoon ja niistä kahta ensimmäistä käytin viimeksi eriparikäsiä lakatessani. No, ei se mitään sillä otin sitten lakkauksen päätähdeksi kolmannen Essien, Forever Yummyn. Se on herkullinen, todella syvä ja tumma punainen creme, ei siis mikään ihme että samainen lakka kuuluu yksiin käytetyimmistä.


Lakkaus oli lähinnä testaus, koska halusin illalla vain nopeasti kokeilla miten leimaus puolikuiden alla toimisi ja hyvältähän se näytti. Leimasin siis koukerot tutusta MoYoun Pro Collection XL-20 laatasta, päälle laitoin ranskistarrat ja lakkasin kärjen Yummylla. Paikkasin vähän epäsiisteiksi jääneitä rajoja pilkuttamalla niihin mustia palloja ja vielä päällyslakka päälle, valmis! Ei mitään kovin riskialttiita ratkaisuja, koska mulla ei ollut aikaa ottaa yhtäkään kynttä uusiksi eikä siihen onneksi tullutkaan mitään tarvetta :) Nimettömästä tarra repi vähän aluslakkaa ja leimaa mukanaan, mutta onnistuin onneksi korjaamaan tilanteen siedettäväksi ja jatkoin lakkauksen sellaisenaan loppuun. Forever Yummya on kaksi kerrosta, mutta leimat jäivät silti kuultamaan alta ihan vähän, joka näytti oikeastaan vain kivalle. Näistä ei tullut ihan ne lempparit, mutta ei mitenkään kamalatkaan, juuri sellaiset kuin pikakokeilulta voi odottaa ;)


Käytetyt:
- Essie Forever Yummy
- Nails musta
- Essence Stamp Me! Black
- MoYou London Pro Collection XL-20

Tämä oli muuten viimeinen kerta kun mun kynnet on neliön malliset, nimittäin päädyin viilaamaan ne pyöreiksi pitkän aikaa sen mallisista kynsistä haaveiltuani! Viilausprosessi vei kyllä paljon aikaa ja monta kertaa mietin että miksi edes aloitin, mutta nyt ne näyttää ihan kivoille. Niistä saatte kuitenkin kuulla lisää seuraavassa postauksessa!

perjantai 27. maaliskuuta 2015

282. Show me how you dot!

Iida: Multa kun ei täydelliset dotting tool-kukat onnistu, niin pilkutellaan sitten ihan muuten vaan. Tajusin juuri miten vähän oon käyttänyt dottareita saatika millon viimeksi mun kynsillä on nähty pilkkuja! Olikin sitten jo korkea aika ja lopputuloksesta tuli omaan makuun tosi suloinen :)

Ensin lakkasin kynsille Minttukikoa. Kaksi kerrosta peitti, mutta joihinkin kynsiin tarvitsin kolmannen kerroksen saadakseni tasaisen pinnan, sillä lakka kaljuuntui ja jäi epätasaiseksi. Minttukikon käyttöaste huitelee jo puolen välin huitteilla, onneksi mulla on tätä varakappale!
Pilkut tein essencen leimauslakalla ja pienimmällä dotting toolilla. Rakastuin yhdistelmään täysin 



Paitsi että... Katsokaa noita järkyttäviä 1) epäsiistejä ja kutistuneita kynsinauhojen lakkauksia 2) Sechen sotkuja ja kuplia 3) pikkurillin kamalaa suttuviiltoa. Kuvat kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, f**k you Seche Vite! Käytän pullon kuitenkin kunnialla loppuun ja sitten ostan paljon puhutun HK- Girlin. Toivottavasti se toimii!

Käyteyt:
- Kiko 389 Mint Milk
- essence stamp me! white
- dotting tool

Onko teillä ongelmia Sechen kanssa? 

keskiviikko 25. maaliskuuta 2015

281. #ablecs15: Pastels

Ronja: Kevät, aurinko, sulat tiet, pastellisävyt.. Joka kevät sitä huomaa hakeutuvansa lakkalaatikolla tietylle osastolle, jossa majailevat ihanat, hempeän keväiset pastellisävyt! Kaikki ne söpöt possupinkit ja vaaleat mintunvihreät tuntuu vaan kutsuvan mua lähemmäs ja lähemmäs, kunnes on pakko myöntää että nyt on taas kevät ja lupa herkutella raikkailla sävyillä. Ja sitten huomaan miettiväni miksi en saisi lakata täsmälleen samoilla lakoilla talvellakin. Se on varmaan niitä kirjoittamattomia sääntöjä ;) Sen jälkeen huomaan, ettei multa oikeasti löydykään enempää kuin kaksi pastellilakkaa, tajuan niiden sopivan täydellisesti Sissiltä kopioituun maniin ja päädyn jatkamaan Sissin aloittamaa 'kopioi jos et itse keksi'-linjaa.


Lakkasin vasemman käden nimettömän Essien Mint Candy Applella, joka on vähän likainen mintunvihreä creme. Muistin sen olevan paljon vaaleampaa, mutta joko mun muistikuvat on ihan vääriä tai sitten lakka on tummunut pullossa. Veikkaan jälkimmäistä vaihtoehtoa tai ainakin haluaisin uskoa siihen. Loput kynnet lakkasin Romper Roomilla, sillä aluksi mainitulla söpöllä possupinkillä. Aivan täydellisen värinen ja molemmat lakat käyttäytyy erittäin nätisti joka on plussaa entisestään. Romper Room kuultaa tietyssä valossa vähän läpi vielä toisen kerroksenkin jälkeen, mutta jostain syystä mä annan sen anteeksi aina kun puhutaan vaaleista lakoista, jotenkin pieni läpinäkyvyys tuntuu jopa kuuluvan pastelliväreihin ja tekee niistä juuri sellaiset oikeat pastellilakat :)


Oikeaan käteen lakkasin värit toisin päin eli Romperia aksenttikynteen ja muihin Candy Applea, ihan samalla tavalla kuin Sissikin teki. Jos jotain aikoo kopioida niin sitten kopioidaan kunnolla! Nimettömiin leimasin Essencen valkoisella leimauslakalla kuviot jälleen MoYoun Pro Collection XL-20 laatasta ja asettelin kaikkiin kynsiin niitit. Tykkään lakkauksesta kuin hullu puurosta huolimatta siitä että onnistuin Sechen kutistamia kynsinauhanvieruksia puhdistaessani tökkimään lakat melkein puoleen kynteen :D Onko eriparikynnet hot or not?



Käytetyt:
- Essie Romper Room
- Essie Mint Candy Apple
- Essence Stamp me! White
- MoYou London Pro Collection XL-20
- niittejä

maanantai 23. maaliskuuta 2015

280. Pinkkikiko

Iida:  Pitkästä aikaa tuli tehtyä omaan silmään todella mieluisat kynnet! Jotenkin tuntuu että kaikki kynnet ovat olleet vähän sinne päin, mutta näiden kanssa meni ihan nappiin!

Näihin kynsiin tungin vaan kaikkea mistä tykkään: pinkkiä, hologlitteriä ja leimausta. Pohjalle lakkasin Kikon 504:sta joka on pinkki creme höystettynä runsaalla hologlitterillä. Aivan ihana lakka! Peitti kahdella helpolla kerroksella, mutta glitter olisi saanut olla vähän näkyvämpää, se jotenkin hukkui lakan sekaan. Ristin tämän lakan Pinkkikikoksi (ei, en pysty tunkemaan enempää k-kirjainta tuohon sanaan) kaukaisen sukulaisensa Minttukikon mukaan.


Keskisormeen ja nimettömään leimasin kukkakiekuraa Born Pretty Storen laatasta BP-17. Leimauslakkana käytin Dependin hopeaa lakkaa, jota kehun jo varmaan miljoonatta kertaa. Pigmenttisyys tässä lakassa on jotain aivan käsittämätöntä! Sopii leimaukseen kuin nenä päähän.
Muihin kynsiin lisäsin sekalaisen määrän glitterpampuloita OPIn I Snow You Love Me:stä. Kokonaisuutena himputin kivat kynnet!



Käytetyt:
- Kiko 504 (pinkki)
- OPI I Snow You Love Me
- Depend 223 (leimauksissa)
- BP-17

Onko teillä kausia jolloin teillä on erityisen hyvä "kynsiboogi" ? :)

lauantai 21. maaliskuuta 2015

279. #ablecs15: Nothing but purple & I thought I'd never

Ronja: Mä lakkasin alkuviikosta kynnet China Glazen Infra Redillä, joka on siis HTF-lakka ja niiden kynsien piti tulla Nothing but purple aiheeseen. Tietysti en ehtinyt kuvata niitä ennen kuin kärkikulumaa oli liikaa, joten jouduin yhdistämään kaksi haasteen aiheista samaan ehtiäkseni ne molemmat toteuttamaan, eikä mun tapauksessa yhdistäminen ollut todellakaan hyvä idea. Erikseen 'pelkkää violettia' ja 'ajattelin etten koskaan' aiheina olisivat varmasti toimineet vallan mainiosti, mutta kiireessä kun yritin ne molemmat yhdistää, oli jälkikin sen mukaista.. :D


Lakkasin pohjalle kaikkiin muihin kynsiin paitsi nimettömään Lumenen Gel Effect lakkaa nimeltä Starry Nights, jonka pitäisi olla satiinilakka, mutta en kyllä huomannut sen kuivuttua minkäänlaista eroa normi lakkoihin. Se meinasi myös tarttua jonkin verran kynsinauhoihin tai oikeammin juuttua niiden alle. Nimettömään töpötin CC Nail Concealerin päälle Rimmelin Glitter Bomb -kokoelmaan kuuluvaa Bedazzlea, jossa on suurempia sinisiä ja vähän pinkkiin taittavia punaisia heksoja, sekä pieniä violetteja glittereitä. Leimasin MoYou Londonin Pro Collection XL-20 laatasta tuollaiset abstraktit kierrekukkaneliökuviot Kikon 460 Denimillä, joka on pinkki satiinilakka. Arvasin että Kiko muuttuu leimatessa tumman violetin päälle paljon vaaleammaksi ja niin kävikin, näyttää ihan siltä kuin olisin leimannut violetilla. Tavallaan näissä ei ole mitään vikaa, mutta mulle tulee mieleen vain 80-luvun lateksihousut glittersaumoilla ja ehkä se aiheutti negatiiviset tuntemuksen koko lakkausta kohtaan ;) Saa toki korjata, mä en edes tiedä voiko lateksista valmistaa housuja saatika sitä onko sellaisia mahdollisesti käytetty 80-luvulla!

Ja jälleen unohdin ottaa kuvat käytetyistä lakoista, ups.. Juuri nyt ajattelen etten koskaan enää lakkaa kynsiäni uudestaan tällä tavalla, tosin tuo glitteraksentti voisi toimia joissain muissa kynsissä hyvin. Onneksi ensi viikolla on helpompia aiheita tulossa #ablecs15 -haasteessa, joten palaillaan silloin toivottavasti paremmissa, pastellinsävyisissä merkeissä! :)

Käytetyt:

- Lumene Starry Nights/Tähtiyöt
- Lumene CC Nail Concealer
- Kiko Denim 460
- Rimmel Bedazzle

keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

278. Negative Space- leimailut

Iida: Olin perjantaina viettämässä kaveriporukan kanssa ystävämme synttäreitä ennakkoon, kävimme Amarillossa syömässä ja katsomassa Cinderella- elokuvan.Torstaina illalla rupesin sitten lakkaushommiin ja koska aikaa ei ollut paljon, lakkaus jäi todella yksinkertaiseksi mutta sievät olivat omasta mielestäni :) Idean sain Emilian näistä kynsistä, joissa on upea pitsileimaus!

Pohjalla on yksi kerros Essien Sugar Daddya tasoittamassa mun oman kynnen väriä. Siihen päälle leimasin Essencen valkoisella leimauslakalla MoYoun  Pro 02 laatasta kiekurakuvion, joka on näkynyt aikaisemmin näissä kynsissä. Leiman kohdistaminen oli melko vaikeaa, koska mun stampperi on valkoinen. Sain kuitenkin kaikki leimat kynsille ja vielä samoin päin!



Päälle laitoin vielä kerroksen OPIn mattapäällyslakkaa, joka vähän leväytti leimoja. Tykkäsin kuitenkin todella paljon tuosta pitsimäisestä tyylistä ja siitä että oman kynnen väri pilkistää leimojen välistä!


Käytetyt:
- Essie Sugar Daddy
- OPI Matte Top Coat
- Essence Stamp me! white
- MoYou London  Pro 02

Oletteko te kokeilleet leimausta paljaalle kynnelle? :)

maanantai 16. maaliskuuta 2015

277. #ablecs15: Nature's Wonders

Ronja: Nyt esittelyyn pääsevät kynnet oli kyllä eilen kuvattuna ja valmiina, mutta mitä mä tein? No tietysti unohdin postata ne! Välillä tuntui vähän siltä että mikä unohtui, mutta millään en keksinyt mitä olisin jättänyt tekemättä :D Nyt sekin selvisi, parempi myöhään kuin ei milloinkaan, vaikka kyseisten kynsien julkaisemista vähän häpeänkin..

Me tehtiin Kynsille blogin Miian kanssa vahingossa melkein samanlaiset lakkaukset, ilmeisesti kevätaurinko ja #ablecsin aihe aiheuttivat samoja mielleyhtymiä myös kanssalakkaajissa :) Molemmat saivat siis inspiraatiota sateenkaarista ja päädyttiin sattumalta molemmat myös pystyliukuväriin, eli liukuväriin normaalista poiketen pitkittäissuunnassa. Lakkasin alle kerroksen Ginan Whiteä ja päälle tein joka kynteen eri väreillä liukuvärin. Muistin jotenkin tän olevan helppoa hommaa, ei muuta kun lätkii vaan väriä meikkisieneen ja tuputtaa sitä vähän sinne tänne. Eihän se tietenkään niin mennyt, mä en ymmärrä miten saatoin unohtaa että en osaa liukuvärjätä mitenkään päin! Ja tässäkin hommassa unohdin tietysti kostuttaa meikkisientä.


Aloitetaan ihan varovaisella kurkistuksella, jokainen voi tässä vaiheessa vaihtaa sivustoa jos alkaa tuntua ahdistavalta katsoa vähän epäsiistejä lakkauksia. Kauempaa katsottuna kynnet näyttää ihan siedettäviltä, niinkuin kaikki lakkaukset yleensäkin. Lähemmällä tarkastelulla selviää karu totuus kaikkine haituvineen. Listaan voisi lisätä töksähtelevät rajat ja epäsiistit kynsinauhat, jotka nekin tietysti huomaa aivan erityisen hyvin lähikuvissa. Niin ja ylipäätään sen, että mun kynsillä on iloisesti sekaisin sinistä, punaista, vihreää ja keltaista. Olen niin monta kertaa kauhistellut vanhoissa kuvissa näkyviä eriparisia räikeitä kynsiäni, joista jokainen on erivärinen, vaikka se selittyykin sillä että olen silloin ollut noin 10 vuotta nuorempi ;) Onko muilla samanlaisia muistoja kynsilakoista vai oletteko te olleet tyylitietoisia jo pieninä?



Etusormen liukuväri onnistui erityisen hyvin ja rajasta meinasi tulla vähän liiankin näkymätön, mutta muihin kynsiin jäi selvästi liian terävät rajat värien välille. Kun sitten koitin pelastaa tilannetta glitterillä, sain kynnet näyttämään siltä kuin niissä olisi paljon roskia ja vielä loppusilauksena Seche kutisti vähän kynsinauhoilta, jolloin annoin jo asian olla ja elin näiden kanssa pari päivää sulassa sovussa. Ehkä salaa tykkäsin ihan vähän sitten kuitenkin sillä onhan nämä ihanan keväiset :) Lakoista ei ole kuvaa enkä niitä alkanut erikseen listaamaan, sillä listasta olisi tullut pitkä, mutta todettakoon että alimmaisena on Ginan White jonka päälle tuputtelin Kikon cremejä ja muistaakseni Opia sekä Essenceä joihinkin kynsiin. Glitter on jokin Lumene vanhempaa tuotantoa oleva. Kysykää jos joku lakoista kiinnostaa erityisesti! :)


lauantai 14. maaliskuuta 2015

276. #Fizzyobsessed

Iida:  Keväisen auringon pilkistäessä piti kynsille saada holon jälkeen lisää kesäistä ja iloista lakkaa, joten valitsin mun ehdottoman lempparilakan OPIn Sorry I'm Fizzy Todayn. Ah, se ei petä mua koskaan !

Lakkasin Fizzyä kolme kerrosta, sillä kaksi kerrosta ei peitä eikä sillä vielä saa aikaiseksi tasaista pintaa. Lakasta oon kuullut puhuttavan sen kenkun koostumuksen vuoksi, mutta mä en huomaa siinä mitään muuta vikaa kuin kaljuuntumisen. Ilomielin kyllä lotraan sitä kynsilleni, ei siinä mitään! :D Väri on täysin uniikki mun lakkakokoelmassa ja muutenkin tähän aikaan vuodesta oon heikkona kaikkiin persikkaisiin ja korallisiin sävyihin, nami!
Koristeeksi halusin jotain nättiä ja yksinkertaista, mutta en halunnut peittää Fizzyä liikaa. Päädyin ruffian- manikyyriin, jossa kynnen juuri lakataan kaarevasti kynsinauhan reunaa myötäillen. Tässä ja tässä parit Ronjan tekemät ruffianit, joista jälkimmäiset ovat jo vanhempaa materiaalia :)



Ruffianin tein glitterillä, Claire'sin Magic Snowlla. Mun sivellintilanne on vähän huono, jouduin tekemään nuo ruffianit mun puhdistussiveltimellä *piiloutuu häpeältä*. Kaiken lisäksi glitter ei lähtenyt kynsilakanpoistoaineella minnekkään kynsinauhoilta, joten pahoittelen suttuista rajaa.. Onneksi Born Pretty Storelta on tulossa uusi sivellinsetti, jospa sitten pääsisin ihan maalamaan!



Käyteyt:
- OPI Sorry I'm Fizzy Today
- Claire's Magic Snow

Uppoaako teihin Fizzy ja oletteko kokeilleet ruffiania? :)

keskiviikko 11. maaliskuuta 2015

275. Keväistä holoa ja kukkia

Iida: Nyt oli aika saada mun toinen China Glaze- löytö kynsille. Tässä postauksessa kerroinkin meidän kohdalle osuneesta tuurista, kun löydettiin paikallisesta kauneushoitolasta CG:n lakkoja 5€ kappale!

Kyseessä on China Glazen Holographic- kokoelman vaaleanpunainen/vaaleanlila hololakka Astro-Hot. Tämäkin taitaa olla HTF- lakka (?) Levittyvyys oli kyllä tankkia, ensimmäinen kerros näytti ihan kamalalta! Kolmella kerroksella sain silmääni miellyttävän lopputuloksen ja päällyslakka tasoitti vähäisiä kupruja. Tämän holoefekti on lineaarinen, mutta ilman auringonvaloa tai lamppua tämä näyttää vain runsas shimmeriseltä lakalta.. Onneksi koko päivän paistoi aurinko kun mulla nämä oli kynsillä, voi mahdoton sitä holotusta! 


Koristelut ei ole ihan sitä mitä hain, sillä mun piti tehdä täydellisiä the Yellow Nails - kukkia ja kuten näkyy ne eivät oikein onnistuneet.. Kukissa käytin dotting toolia, OPIn Kiss Me I'm Braziliania ja Zoyan Kirtridgeä. Ihan kivat kynnet silti, holoefekti pelasti nää totaallisesti!


Käyteyt:
- China Glaze Astro-hot
- OPI Kiss Me I'm Brazilian
- Zoya Kirtridge

Mitä te tykkäätte hololakoista? :)

maanantai 9. maaliskuuta 2015

274. #ablecs15: Textured

Ronja: Mä tykkään tosi paljon tekstuurilakoista ja siksi textured aiheena oli tosi helppo ja kiva, kunnes mä tein siitä vähän vaikeamman ja ei niin mieluisan kokeilemalla teippailua. Iida ehti kyllä varoittaa siitä että tässä lajissa on vaarana hermostua ja heittää lakat seinään, mutta otin riskit rohkeasti vastaan ja olin hyvin tietoinen niistä, joten tapaturman sattuessa ainoa henkilö jota vahingoista voisi syyttää olin minä ;) Päätin teipata negative space raidat kahteen kynteen per käsi ja loppuihin laitoin kaksi kerrosta Opin What Wizardry is This? hiekkalakkaa, joka on väriltään ruskean ja oliivinvihreän sekoitus. Raitojen alle laitoin kerroksen Lumenen CC Nail Concealeria peittämään vähän keltaisuutta.

 Ilman päällyslakkaa

Ilman päällyslakkaa Wizardryn pinta jää kevyesti karheaksi, mutta se ei kuivuttuaankaan ole sitä hiekkalakkatyyppiä joka jää kiinni vaatteisiin ja hiuksiin. Väri on aivan ihana, mutta kuvissa tietysti näkyy vain yhdenlaisessa valossa näkyvä hiukan oliivinvihreämpi sävy. Normi valaistuksessa väri on ruskeampi ja näkyvissä on myös ihan vähän punaisena ja kuparisena hohtavaa shimmeriä. Epätavallisesta väristä huolimatta tai juuri sen takia tykkään tästä lakasta ihan possuna ja ihmettelenkin miksi en ole käyttänyt sitä enemmän :)

Päällyslakan kanssa

Päällyslakka tuo vielä paremmin esiin pullossakin näkyvää kimallusta ja tasoittaa aika hyvin karhean pinnan. Aivan sileää pintaa ei yhdellä kerroksella saa, mutta mun tarpeisiin ihan riittävän. Jälkikäteen ärsyttää, että valitsin pinkin teipin koska unohdin että se voi päästää väriä liukenemaan märän lakan alla. Ei nuo värjäymät näkyneet pahasti kauempaa ja oikeaan käteen ei jäänyt niitä oikeastaan ollenkaan, mutta kriittisenä mä näen ne vaikka kilometrin päästä, tietysti! Wizardryn väri ja muuten onnistunut lakkaus peittää nuo pienet virheet kuitenkin onnistuneesti, joten lopputulos on kiva :)

Käytetyt:
- Opi What Wizardry is This?
- Lumene CC Nail Concealer
- teippejä

Tekstuurilakat jakavat mielipiteitä laidasta laitaan, joten kertokaahan mitä mieltä te olette karheasta pinnasta?

lauantai 7. maaliskuuta 2015

273. #nailfart: Ikat

Iida: Ajattelin alkaa pitämään tänne blogin puolelle sarjaa epäonnistuneille kynsille, ihan vaan sillä että kynsienlakkaus ei ole aina ruusuilla tanssimista tai ainakaan kaikki ei mene niinkuin Strömsössä. Jos teiltä löytyy omaan silmään epäonnistuneita lakkauksia, voitte käyttää postauksen yhteydessä tagia #nailfart (vapaalla suomennoksella kynsipieru). Ja hei, ottakaa epäonnistuminen huumorin kautta!

Ikat- kynsiä on pompahdellut silloin tällöin blogeista ja päätin itsekkin kokeilla. Zigin ihanista kynsistä inspiroituneena halusin lakata eri käsien kynnet eri väreillä. Oikeaan käteen valitsin pohjalle OPIn Brazil- kokoelman pirteän keltaisen I Just Can't Cope-acabanan. Kaksi kierrosta peitti kynnet muutamaa epätasaisuutta lukuunottamatta. Sitten aloin hahmottelemaan ikat- kuvioita Ginan Whitellä, OPIn Sorry I'm Fizzy Todaylla ja Ginan Blackilla. Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa... Päällyslakka leväytti hieman kosteaa mustaa lakkaa ja husin siveltimellä sinne tänne.


Tässä vaiheessa en vielä totaalisesti lannistunut vaan jatkoin leuka pystyssä! Vasempaan käteen lakkasin kolme kerrosta Fizzyä, jonka väriä rakastan älyttömän paljon. Kuvioissa Ginan White, OPI I Just Can't Cope-acabana ja Ginan Black. Vasempaan käteen olen ihan tyytyväinen paitsi tuo keskisormi.. Murrr miksi laitoin nuo kuviot niin lähelle toisiaan? Ja mun sivellinkään ei ollut parhaimmasta päästä joten kuviot ovat todella paksuja.


Käytetyt: 

- OPI I Just Can't Cope-acabana
- OPI Sorry I'm Fizzy Today
- GinaTricot White
- GinaTricot Black

Että tällaista kynsipierua tälläkertaa.  Entäs te, julkaisetteko penkin alle menneet kynnet? :)

torstai 5. maaliskuuta 2015

272. #ablecs15: Turquoise

Ronja: Mulla on F.U.N Lacquer, mulla on F.U.N Lacquer, tiddidii!! Tarkemmin sanottuna mulla on 24 Karat Diamond (H)! Ja kyllä, tiedän olevani materialisti ainakin kynsilakkojen suhteen :P Tällä kertaa onnistuin pitkästä aikaa lakkaamaan kynsille edes jotain muuta kuin yksivärisen lakan ja kaikki kunnia siitä kuuluu tälle ihanalle FUN:ille. En jaksanut edes välittää siitä vaikka vahingossa laitoin päällyslakan ennen leimoja eivätkä leimat sen takia näytäkään ihan parhaalta mahdolliselta. Unohdin myös ottaa kuvat käytetyistä lakoista. Mä en tainnut nähdä sillä hetkellä mitään muuta kuin nimettömän säihkeen.. Joko ootte vakuuttuneita kyseisen lakan tarpeellisuudesta? :D

Tein kynnet #ablecs15 -haastetta varten ajatuksena lakata jotain turkoosia, kunnes tajusin etten omista yhtäkään kunnollista turkoosia lakkaa. Päädyin Kikon ihanaan 389:iin aka Minttukikoon, joka on lähimpänä haettua sävyä. Peittää kahdella kerroksella ja käyttäytyy ihan nätisti. Ei ehkä paras levittyvyydeltään, mutta toinen kerros tasoittaa edellistä huomattavasti. Ja tietysti väri on kaunis!

Nimettömässä on 24 Karat Diamondin holoversio ja leimat leimasin Essencen valkoisella leimauslakalla. Laitoin Diamondia kolme kerrosta täyden peittävyyden saavuttamiseksi ja jokainen niistä tuntui tuovan lisää syvyyttää lakkaan, aivan ihana yksilö siis Kamera sekosi eikä halunnut tarkentaa kunnolla kimalluksen takia ja se muutti kuvat muutenkin jotenkin keltaisiksi. Lopputulos miellyttää kuitenkin kovasti pienistä virheistä huolimatta :)


Käytetyt:
- F.U.N Lacquer 24 Karat Diamond (H)
- Kiko 389
- Essence Stamp me! White
- Born Pretty Store BP-19 laatta

Tällä kertaa tällainen pikapostaus, mitä tykkäätte kynsistä?

sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

271. Kukikas hybridi

Iida: Apua, nyt on jo maaliskuu! Aivan uskomattoman nopeasti hurahti helmikuu ja loma.. Ja tämän tytön pitäisi tehdä yhteishaku heti huomenna, iiik!

Tällä kertaa halusin kynsilleni simppelin skittleten ja ehdottomasti leimojen kera, koska Kuopion Halpa-hallista lähti mukaan Essencen kaksi leimauslakkaa. Pohjalle lakkasin nimetöntä lukuunottamatta kaksi kerrosta OPIn My Dogsled Is a Hybridiä. Tämän harmahtava, vähän likainen turkoos värii aiheuttaa mulle ristiriitaisia tunteita :D Toisaalta ihana ja uniikki mun kokoelmassa, mutta ei järin piristävän värinen lakka.


Nimettömään laitoin kaksi kerrosta OPIn hopeaa tekstuurilakkaa, It's Frosty Outside. Tässä pinta on juuri sopivan rouhea ja ehdottomasti mun yksi lemppareista! 
Keskisormeen leimasin kukkakuvion Born Pretty Storen laatasta BP-17. Leimauslakkana käytin Essencen mustaa Stamp me! Black. Parin harjoittelukerran jälkeen alkoi jo sujua, alussa meinasi tulla todella repaleisia kuvioita. Todennäköisesti pyyhin scrapalla liian innokkaasti ja lakkaa lähti liikaa :D Kynnelle leima tuli kuitenkin ilman suurempia ongelma! Lakka oli todella pigmenttistä kuten kuuluukin ja jälki hyvää,eikä hintakaan päätä huimaa sillä nämä leimauslakat ovat 1,89€ kappale!
Kukkien keskustoihin laitoin tipsaukset Frostya ja muihin tein kynnen juureen pienet pilkut mustalla. 



Käyteyt:
- OPI My Dogsled Is a Hybrid
- Essence Stamp me! black
- OPI It's Frosty Outside
- BP-17 leimauslaatta

Oletteko te kokeilleet Essencen leimauslakkoja? :)