sunnuntai 23. marraskuuta 2014

239. #ablecaw14 Week 10: Marbling

R: Vaikka vesimarmorointia pidetäänkin yhtenä vaikeimpana tapana lakata kynnet, se silti löytyy melkein jokaisesta lakkaushaasteesta. Syytä tähän en ole vieläkään keksinyt enkä tule varmaan koskaan keksimäänkään, mutta sen oon oppinut, että voi marmorointi olla ihan kivaakin jos vaan jaksaa harjoitella :) Tässäkin haasteessa ollaan itse asiassa molemmat marmoroitu jo kerran. Tällä kertaa päädyin kokeilemaan vähän helpompaa ja vaivattomampaa tapaa, eli tiputin veteen kirkasta ja violettia lakkaa vuorotellen, jolloin syntyy raitoja. Sitten vaan dippasin kynnet raitojen kohdalle ja kivat Negative space -raidat on valmiit! Ensin meinasi mennä hermot, kun musta lakka ei levinnytkään toivotulla tavalla ja päätin sitten suosiolla vaihtaa Essien Big Spenderiin, joka toimikin loistavasti.

 Jokin näissä kynsissä jäi silti häiritsemään. Tietysti nimettömään syntyneet kuplat ja päällyslakan mukana tulleet karvat ärsyttää, mutta niitä ei oikeastaan edes huomaa läheltäkään. Kuvassa ne sitten erottuukin oikein mallikkaasti.. :D Värit on kivat ja marmorointi onnistui ilman suuria ongelmia. Näistä ei tullut ihan lemppareita ehkä sen takia, että nimettömän raitojen piti olla mustat, mutta musta ei suostunut leviämään nätisti joten tilalle oli otettava Big Spender, jolloin kynsille tuli vähän liikaakin violettia. Ja kamera vääristi vielä väritkin, Spenderhän on oikeasti paljon syvempi ja tummempi sävy, kauniin marjainen ja hyvin käyttäytyvä yksilö ;)

Käytetyt:
- Essie Big Spender
- Lumene CC Nail Concealer
- niittejä

I: Mulle oli aivan itsestään selvyys minkä värisen marmoroinnin teen. Kröhöm, olisiko vaikka mintunvihreä? :D
Pohjalle laitoin yhden kerroksen Kikon Mint Milkiä, paitsi nimettömään ja pikkurilliin. Veteen tiputtelin vuorotellen seuraavia lakkoja: OPI My Dogsled Is a Hybrid, IsaDora Atlantis ja Ginan White. Hammastikulla vetelin "kukkamaisia" viivoja ja sain kuviot onnistuneesti kynsille asti! Yleensä tässä kohdassa koko prosessi töppää, sillä teippejä pois ottaessa onnistun husimaan märät kynnet välillä pöydän kulmaan, välillä teippiin..


Nimettömään ja pikkurilliin lakkasin pohjalle Peel Offia, yhden kerrosken Claire's Magic Snowta, jonka päälle yksi kerros OPIn Snowflakes in the airia ja pilkkutikulla noukin I Snow You Love Me- ihanuudesta glitterpalluroita ja täytin niillä koko kynnen. Lopputulos oli ihanan kimaltava 



Käytetyt:
Kiko - 389 Mint Milk
OPI - I Snow You Love Me
OPI - Snowflakes In The Air
OPI - My Dogsled Is a Hybrid
GinaTricot - White
Claire's - Magic Snow
IsaDora - Atlantis

Mitäs tykkäätte marmoroinneista? :)

4 kommenttia:

  1. Aa, niin kauniita! Minttuglitterit voisin matkia omille kynsilleni! :p

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos <3 Kannattaa kokeilla, helppoa ja näyttävää :D

      Poista
  2. Molemmat kynnet tosi kauniit! Ihana idea R:än kynsissä nuo negative space viivat, en ollut ajatellutkaan että tällaisenkin marmoroinnin voisi toteuttaa! :)

    VastaaPoista

Asialliset kommentit ovat tervetulleita (: